Giellajohkan ympäristö tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia tehdä lyhyitä tai vähän pidempiäkin päiväretkiä. Suoraan Giellajohkan pihasta lähtevien polkujen varrelta löytyy ainutlaatuista tunturimaisemaa, 500 vuotta vanhaa männikköä, kaunis erämaajoki sekä vanha erakon kammi. Tai jos haluat vielä enemmän mahdollisuuksia, lyhyen ajomatkan päästä löytyy lisää tarjontaa erityisesti tunturiretkille.
Tiesitkö, että Giellajohkan naapurissa on asunut ennen erakko? Aika on jättänyt hänestä jo hyvän aikaa sitten, mutta kammi on edelleen pystyssä ja paikallaan.
Erakon kammi on jännittävä retkikohde, jossa pääset näkemään pilkahduksen hänen askeettisesta elämästään. Kammista löytyy edelleen siellä asuneen erakon tavaroita, ja toivomme että kunnioittaisit hänen muistoaan jättämällä tavarat omalle paikalleen. Näin myös jälkipolvet pääsevät toivottavasti näkemään tämän harvinaisen paikan niin alkuperäisessä kunnossa kuin mahdollista.
Polku erakon kammille on yhteensä n. 3km pituinen melko helppokulkuinen rengasreitti ja aikaa siihen kannattaa varata oman maun mukaan 1-3h.
Kiälláávääri on Giellajohkan läheltä löytyvä korkeampi vaara, josta avautuu mahtavat näkymät Muotkatunturin erämaa-alueelle. Aivan vaaran päälle asti ei mene merkittyä polkua, mutta maasto on suhteellisen helppokulkuista ja eksymisen mahdollisuus sinne mennessä tai takaisin tultaessa on olematon. Pääset siis kokemaan poluttoman taipaleen riemua turvallisesti komeissa maastoissa.
Kyseessä on todella hieno paikka ihastella esimerkiksi keskiyön aurinkoa tai muuten vain kaunista kesäistä Lappia. Koska Kiälláávääri on jo vähän korkeampi nyppylä, ei hyttysistä yleensä ole niin suurta riesaa kuin alempana.
Matkalla Kiällááväärin huipulle tai sieltä alas tultaessa on kota, jossa voit tulistella. Evästä kannattaakin napata mukaan, sillä retki Kiällááväärin huipulle on edestakaisin n. 7-8km ja siihen kannattaa varata 3-4 tuntia.
Kielajoen toisella puolella alkaa suurehko mäntykangas, johon mäntymetsävyöhyke päättyy näillä suunnilla. Kyseessä on erittäin komea ja helppokulkuinen kangasmetsä, jossa vanhimmat puut ovat yli 500-vuotiaita. Näin metsäisen metsän tuntua ei aivan joka paikasta löydä kilpikaarnaisine puineen ja lukemattomine keloineen.
Puiden ja kasvien lisäksi saatat törmätä metsässä metsoihin, kettuihin, jäniksiin, hirviin sekä tietysti poroihin.
Kyseessä on ehdottoman hieno paikka esimerkiksi tulisteluretkelle tai rauhoittavalle kävelylle jokivarressa ja metsässä. Mäntykangas näkyy Giellajohkan pihasta heti joen toisella puolella ja tutkittavaa riittää päivälle jos toisellekin.
Noin 10km päässä Giellajohkasta on Kaamasmukan kylä, joka sijaitsee aivan Gákcavárrin tunturin vieressä. Gákcavárri on suuri ja komea tunturi, jonka kolme huippua luovat sille omanlaisen profiilin.
Gákcavarrille menee muutama polku/ura, joita ei kuitenkaan ole sen kummemmin merkitty. Maasto on kuitenkin helppokulkuista ja reitti tunturiin lähtee suoraan Kaamasmukan kylästä, joten eksymisen vaara on taas hyvin pieni. Tunturiin lähtiessä pitää toki aina olla kartta sekä suunnistustaito mukana, mutta kyseessä on kuitenkin melko helppo kohde polkujen ulkopuolella.
Matkaa Gákcavárrin lähimmälle huipulle Kaamasmukasta on edestakaisin n. 8km ja siihen kannattaa varata ainakin 3-4 tuntia, jotta ehdit nauttia maisemista. Ne nimittäin ovat enemmän kuin kohdallaan.
Sulaoja on pyhä lähde, joka sijaitsee n. 30km päässä Giellajohkalta Karigasniemen suuntaan. Kyseessä on ainutlaatuinen ja erittäin hieno paikka, jonka ympärille on tehty n. 2km pituinen luontpolku.
Voit lukea lisää Sulaojan luontopolusta esimerkiksi tästä Retkipaikan artikkelista.